Historia

 MLL:n Raision yhdistys on vuosien saatossa perustettu kaksi kertaa: ensin vuonna 1927, jolloin yhdistyksen toiminta ei lähtenyt kunnolla käyntiin vaan uinahti. Uudelleen yhdistys perustettiin1943. Tarkoituksena oli saada Raisioon paikallinen yhdistys, jonka avulla voitaisiin jakaa apua tarvitseville. Jäseniä yhdistykseen kerättiin mm. lukukinkereiden yhteydessä. Vuonna 1944 yhdistyksessä olikin jo 103 jäsentä.

Vuonna 1946 yhdistykselle oli kertynyt rahavaroja ja päätettiin ryhtyä yritykseen saada Raisioon oma terveystalo. Vuonna 1948 ostettiin seurakunnalta tontti, jolle rakennettiin uusi terveystalo. Terveystalo vihittiin käyttöön vuonna 1950. Yhdisty osallistunut 1940-luvulla lääkärin ja terveyssisaren sekä1950-luvulla kunnan kodinhoitajan palkanmaksuun.

Ryhtineuvolaa pidettiin 1962-1970. Koululaisten hammashoito 1945-1951 (jonka jälkeen vastuu siirtyi kunnalle). Koulujen terveyssisarten palkanmaksua avustettiin. 1970 kustannettiin yhteiskoululle koulupsykologi. Koululaisten ip-kerhoa pidettiin yhdessä seurakunnan kanssa 1975 ja uudelleen 1990-luvulla itsenäisesti. 1946-1964 järjestettiin uimakoulut Raisionjoessa. Lisäksi järjestettiin nappulahiihtoja, kesäkisoja alle kouluikäisille, tuettiin VPK:n poikaosastoa, seurakunnan kerhoja, partiolaisia ja naisvoimistelijoita.
Tänä päivänä yhdistys tekee paljon yhteistyötä Raision kaupungin ja Raision seurakunnan kanssa.